- Olen erittäin iloinen siitä että valiokunnassa löytyi ymmärrystä ylisuurten hylje- ja merimetsokantojen sääntelemiseen, toteaa Haglund, jonka lisäysesitys aiheesta sisältyy eiliseen päätökseen.
- Suomen kannalta on erinomaista, että ehdotukseni yksinkertaisemman hallintomallin käyttöönotosta pienimuotoiselle rannikkokalastukselle saatiin mukaan raporttiin. Sovimme myös kehittää EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa paremmin sopivaksi unionin eri alueiden vaihteleviin tarpeisiin, Haglund kertoo.
Toinen ilahduttava asia on valiokunnan selkeä linjaus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta kalastuspolitiikassa. Käytännössä tämä tarkoittaa että EU ei tulevaisuudessa solmi kalastuskumppanuussopimuksia kolmansien maiden kanssa, joissa on ilmennyt esimerkiksi ihmisoikeuksien loukkauksia. Syksyllä asia oli esillä kun parlamentti torjui Guinean kalastussopimuksen Conakryn joukkomurhan johdosta.
Vihreä kirja yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisesta toimii kalastuspolitiikan uudistuksen perustana. Komissio aloittaa asian valmistelun heti raportin tultua hyväksytyksi parlamentin täysistunnossa myöhemmin talvella.
- Vihreän kirjan käsittely oli menestys kalatalousvaliokunnassa. Meillä on nyt kaikki edellytykset järkevälle kalastuspolitiikan uudistukselle!
Oikeusministeri Anna-maja Henrikssonin kirjoitus. Pohjalainen 19.5 2013.
Julkaistu 20.05.2013



