Olen saanut kokea paljon valtakunnan politiikassa: ensin ministerin sihteerinä vuosina 1972 -73 ja 1976 ja myöhemmin kansanedustajana viisi kautta. Tämä riittää - ei enää uusia eduskuntavaaleja minulle. Nyt on suotava mahdollisuus jollekin toiselle toimia kansanedustajana.
Mutta tämä ei tarkoita, että toimintani politiikassa loppuisi tähän. Runsaan vuoden keskityn hyvään loppukauteen eduskunnassa. Se tarkoittaa, että aion taistella korkean työllisyyden ja hyvinvoinnin perustan puolesta, ja että tulen ajamaan oman seudun intressejä loppuun saakka.
Kotikentällä, seudulla ja Vaasassa toivon voivani olla hyödyksi myös jatkossa. Luottamustehtävä kaupunginvaltuustossa kestää vuoteen 2013. Kokemuksesta tiedän, että täällä on paljon tärkeitä kysymyksiä, joita pitää ajaa, ja vuodet Helsingissä ovat hyödyksi tässä tilanteessa.
Tämän jälkeen minulla tulee olemaan myös enemmän aikaa perheelle, vaimolle ja kahdelle ulkomailla olevalle pojalle, vapaa-ajan harrastuksille ja järjestötyöhön osallistumiselle.



